Karjanajajat mieltyivät näihin pieniin ja monipuolisiksi osoittautuneisiin koiriin. Heeler-tyyppisiä koiria käytettiin etenkin teollisen vallankumouksen aikana (Englannin teollinen vallankumous 1760-luku ->). Silloin ajettiin valtavia karjalaumoja sekä nauta- että lammas- ja vuohi- ja hanhikarjaa nopeasti kasvavien kaupunkien teurastamoihin. Karjanajat tarvitsivat pieniä ja näppäriä koiria kapeilla täysillä kaduilla. Nopealiikkeiset koirat ajoivat karjaa eteenpäin puremalla niitä kintereisiin (”heel”). Koirat osasivat väistää vaistomaisesti naudan potkua laskeutumalla niin litteäksi, että naudan potkut menivät niiden pään yläpuolelta ohi. Näitä koiria tarvittiin myös kääntämään karja oikeille kaduille. Ne juoksivat ruuhkien halki sulkemaan sivutiet matkalla teurastamoon ja käännyttivät haukkumalla karjan oikealle reitille. Lisäksi nämä koirat pyydystivät rottia ja vahtivat karjaa yöllä.
Heelereiden koot vaihtelivat taskukoosta 23 tuumaan, kun nykyinen rotumäärityksen suositus on n. 12 tuumaa uroksilla (30 cm). Pienimmät heelerit viihtyivät englantilaisissa maalaistaloissa takanedusnojatuolien alla olevissa säilytyslaatikoissa, lasten leikkikavereina ja kaikkien sängymlämmittäjinä.
Työssään heelereiden tuli olla niin rohkeita, että ne pystyivät pysäyttämään härän, niin nopeita että ne saivat rotan kiinni ja niin ystävällisiä, että ne kävivät seurakoiraksi. Niiden tuli olla myös älykkäitä, sosiaalisia ja kontaktihakuisia, että ne pystyivät työskentelemään yhdessä isäntänsä ja toistensa kanssa. Lisäksi ne tarvitsivat ”karjavaiston”, että ne ymmärsivät karjalauman liikkumistavan.
Eri seuduilla oli omat heelerinsä. Heelerirotuja sanotaan olleen yhtä paljon kuin nykyään on terrierirotuja. Lähteistäni löytyy maininnat Yorkshiren, Norfolkin, Cheshiren, Devonshiren ja Lancashiren Heeleristä. Heelereiden merkitys väheni, kun karjankuljetukset siirtyivät rautateille, mutta maanviljelijät arvostivat pikku heelereitään ja ne säilyivät maatilojen koirina. Niitä käytetään alkuperäisessä tehtävässään edelleen ajamassa karja kuorma-autoihin.
Muut kuin Lancashiren heeleri kuitenkin katosivat kokonaan. Rippeitä näistä muista heelereistä löytyy ilmeisesti edelleen vastaavien seutujen terriereissä. 1970-luvulla käynnistettiin tarmokas työ Lancashire heelerin pelastamiseksi. Heelereiden rotujärjestö perustettiin 1978 ja Britanian kennelklubi hyväksyi Lancashire heelerin roduksi 1981. Vuoteen 2000 mennessä Englannissa oli rekisteröity 2938 heeleriä. Englannin heelereistä noin puolet on vielä rekisteröimättömiä maatilojen yleiskoiria. Lancashiressä on maatiloja, joissa heelerejä on pidetty yhtäjaksoisesti ainakin 160 vuotta. Englannin rekisteröityihin heelereihin hyväksyttiin jonkun verran vierasta verta, mm. mäyräkoiraa ja chihuahuaa, mikä selittää mm. joidenkin heelereiden kovin matalia jalkoja ja koirien pienen koon, heelerihän on selvästi pienempi koira kuin corgi ja Manchesterin terrieri. Ruotsiin ensimmäiset heelerit tulivat 1984, Suomeen heelerit tulivat Eeva-Maija Lehtisen toimesta 1985. Vuoden 2006 lopussa heelereitä oli Suomessa n. 280 kpl ja niiden määrä on voimakkaasti lisääntymässä.
Heelereiden koot vaihtelivat taskukoosta 23 tuumaan, kun nykyinen rotumäärityksen suositus on n. 12 tuumaa uroksilla (30 cm). Pienimmät heelerit viihtyivät englantilaisissa maalaistaloissa takanedusnojatuolien alla olevissa säilytyslaatikoissa, lasten leikkikavereina ja kaikkien sängymlämmittäjinä.
Työssään heelereiden tuli olla niin rohkeita, että ne pystyivät pysäyttämään härän, niin nopeita että ne saivat rotan kiinni ja niin ystävällisiä, että ne kävivät seurakoiraksi. Niiden tuli olla myös älykkäitä, sosiaalisia ja kontaktihakuisia, että ne pystyivät työskentelemään yhdessä isäntänsä ja toistensa kanssa. Lisäksi ne tarvitsivat ”karjavaiston”, että ne ymmärsivät karjalauman liikkumistavan.
Eri seuduilla oli omat heelerinsä. Heelerirotuja sanotaan olleen yhtä paljon kuin nykyään on terrierirotuja. Lähteistäni löytyy maininnat Yorkshiren, Norfolkin, Cheshiren, Devonshiren ja Lancashiren Heeleristä. Heelereiden merkitys väheni, kun karjankuljetukset siirtyivät rautateille, mutta maanviljelijät arvostivat pikku heelereitään ja ne säilyivät maatilojen koirina. Niitä käytetään alkuperäisessä tehtävässään edelleen ajamassa karja kuorma-autoihin.
Muut kuin Lancashiren heeleri kuitenkin katosivat kokonaan. Rippeitä näistä muista heelereistä löytyy ilmeisesti edelleen vastaavien seutujen terriereissä. 1970-luvulla käynnistettiin tarmokas työ Lancashire heelerin pelastamiseksi. Heelereiden rotujärjestö perustettiin 1978 ja Britanian kennelklubi hyväksyi Lancashire heelerin roduksi 1981. Vuoteen 2000 mennessä Englannissa oli rekisteröity 2938 heeleriä. Englannin heelereistä noin puolet on vielä rekisteröimättömiä maatilojen yleiskoiria. Lancashiressä on maatiloja, joissa heelerejä on pidetty yhtäjaksoisesti ainakin 160 vuotta. Englannin rekisteröityihin heelereihin hyväksyttiin jonkun verran vierasta verta, mm. mäyräkoiraa ja chihuahuaa, mikä selittää mm. joidenkin heelereiden kovin matalia jalkoja ja koirien pienen koon, heelerihän on selvästi pienempi koira kuin corgi ja Manchesterin terrieri. Ruotsiin ensimmäiset heelerit tulivat 1984, Suomeen heelerit tulivat Eeva-Maija Lehtisen toimesta 1985. Vuoden 2006 lopussa heelereitä oli Suomessa n. 280 kpl ja niiden määrä on voimakkaasti lisääntymässä.
Lähteet: MacFarlane, Margaret: Of Historic Importance the Lancashire Heeler, kirjassa The Lancashire Heeler Club: Silver Jubilee Handbook, 2003 History of Lancashire Heeler, kirjassa K Kidd, E-M Lehtinen: The Lancashire Heeler Second Book, 2002 www.msnw15432.pwp.blueyonder.co.uk/lancashire_heeler_breed_history.htm